Oletko kokenut unihalvauksen?

Jos olet niin et todellakaan ole ainoa. Arvellaan, että joka kymmenes ihminen kokee unihalvauksen joskus elämänsä aikana. Jos et ole kokenut sitä, voit olla vain tyytyväinen.

Unihalvaus tarkoittaa sellaista tilaa, jossa ihminen herää unesta, mutta vain puolittain. Osa aivoista on vielä REM-unessa, mutta aivojen tietoisuus onkin jo hereillä. REM-uneen liittyvä lihasten toimintakyvyttömyys on edelleen siis päällä, vaikka aivot muuten heräävät. (Lue täältä unen eri vaiheista.)

Koska lihakset eivät toimi, ihminen ei pysty liikkuman. Sen vuoksi puhutaan unihalvauksesta. Kyse ei kuitenkaan ole oikeasta halvauksesta, vaan hetkellisestä tilasta unen ja valveen välimaastossa. Yleensä tila kestää vain muutaman sekunnin.

unihalvaus

Uhkaava pahuus läsnä

Jostain syystä unihalvaukseen liittyy monenlaisia tuntemuksia, eivätkä ne yleensä ole mitään miellyttäviä. Se on vähän kuin heräisi painajaisesta, mutta painajainen jatkuisikin hereillä, etkä pysty vaikuttamaan siihen mitenkään.

Monet tuntevat voimakasta painetta rintakehän päällä ja hengittäminen voi tuntua työläältä. Heräävä ihminen voi jopa nähdä jonkun istumassa päällään. Näin on käynyt minullekin. Olen kokenut unihalvauksen muutaman kerran, ja yhdellä kerralla tosiaan luulin jonkun istuvan päälläni. Aikamoiseen paniikkiinhan siinä herää.

Usein tilaan liittyy tunne siitä, huoneessa on joku paha henki, tai jokin uhkaava olento on käymässä kimppuun. Jotkut taas voivat kokea, että heitä revitään pois sängystä, nostetaan ilmaan tai ravistellaan.

Unihalvaus voi tuntua todella pelottavalta, mutta onneksi se menee nopeasti ohi. Eikä tällainen ”kohtaus” ole merkki mistään sairaudesta eikä se ole oikeasti vaarallista. Aivojen eri osat vain heräävät eri aikaan.

Pelottavan siitä tekee tietysti se, ettei pysty liikkumaan, vaikka tuntee jotakin pahaa olevan tapahtumassa. Parasta olisi yrittää ajatella, että tämä ei ole totta ja kohta herään kokonaan. Itse olen yrittänyt kaikin voimin saada jäseniäni liikkumaan, jotta tila menisi ohi.

Mikäli vieressä on toinen henkilö, joka huomaa tilanteen, hän voi auttaa herättämällä unihalvauksessa olevan. Koskettaminen yleensä riittää siihen, että aivot heräävät kokonaan.

Unihalvaukseen voi liittyä myös olemattomia kuuloaistimuksia. Voi kuulua koputusta, puhelimen soimista,  musiikkia tai muita ääniä. Erilaiset sirinät ja surinat ovat myös melko tavallisia. Itse olen pari kertaa kuullut puhelimen soivan aivan selvästi juuri kun olen heräämässä. Vaikka se ei oikeasti soinut.

Nämä virheaistimukset ja hallusinaatiot voivat tuntua hyvin todellisilta, onhan ihminen tavallaan hereillä. Joskus voi jälkeenpäin olla vaikeaa ymmärtää mikä oli totta ja mikä ei.

Mistä unihalvaus johtuu?

Mitään yksiselitteistä syytä tapahtumalle ei ole. Se on vain pieni virhetila elimistössä, eikä tosiaan edes kauhean harvinainen. Unihalvauksia kokevat kuitenkin enemmän esimerkiksi narkolepsia ja uniapnea -potilaat.

Kova stressitila ja unen puute voi myös laukaista unihalvauksen. Paniikkihäiriöistä kärsivillä on todettu suurempi alttius unihalvaukseen.

Unihalvaus ei kuitenkaan ole sama asia kuin painajainen, sillä painajaisessa ihminen on kokonaan unessa. Unihalvauksessa ihminen on puoliksi hereillä ja näkee ympärilleen, vaikka saattaakin nähdä hallusinaatioita.

Unihalvaus ei myöskään ole sama asia kuin yöllinen kauhukohtaus, joka on eri unihäiriö. Sitä ilmenee etupäässä lapsilla ja se on melko harvinainen. Kohtauksen aikana syvässä unessa oleva lapsi voi nousta istumaan tai nousta sängystä kävelemään. Hän on kauhuissaan ja voi kirkua ja potkia tai huitoa.

Kauhukohtauskin kestää yleensä muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin. Lasta on vaikea herättää kesken kohtauksen, vaikka hänen silmänsä ovat auki. Kauhukohtauksen voi laukaista kuume, ahdistus, outo paikka tai kova stressi.

Lähteet
Aikakauskirja Duodecim

Terve.fi

Mielen ihmeet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *