Periytynyt unettomuus

uneton

Ajatuksiaan sukupolvelta toiselle jatkuneesta unettomuudesta kertoi eläkeikäinen nainen.

Uskon, että unettomuuteni johtuu vain ja ainoastaan geneettisistä syistä. Minulla se alkoi parikymppisenä. Kirjoitin silloin ylioppilaaksi ja kirjoitusten aikaan isäni antoi minulle omia unilääkkeitään. Otin lääkkeitä siksi, että jaksaisin ensin tenttiajan ja sitten yo-kirjoitusten aikana suoriutua kaikesta. Unettomuuteni on kestänyt vuosikymmeniä samanlaisena, ja unenpäästä kiinni saaminen on mahdotonta ilman lääkkeitä.

Minua usein raivostuttaa, kun kuulee lääkäreiden sanovan, että täytyy löytää syy unettomuuteen ja parantaa se ensin.

Isäni kertoi aikanaan hoitavalle dosentilleen, että hän on onnellinen avioliitossaan, elämäntyö oli ollut tyydyttävä, hänellä oli tarpeeksi rahaa ja suuri ystäväpiiri jne. Hän oli myös valtaisan hyvä seuramies, mutta hänen neljä-viisi viimeistä elinvuottaan tuntuivat raskailta.

Hän pelkäsi iltaa ja tulevaa yötä. Hän kertoi tuntevansa ääretöntä henkistä tuskatilaa, joka valahti päälle milloin vain. Hän todella pelkäsi, että unilääkkeetkään eivät auttaisi enää. Hän sanoi, että unettomuus on aina ollut musta varjo ja Waterloo hänen elämässään.

Itse olen enempi boheemi. Saatan lukea vielä kello kaksi yöllä kirjaa, ja sitten vasta sammutan valon ja alan nukkumaan. Pyrin kyllä ottamaan lääkkeeni noin kello 23-24. Nukun aamulla noin kello yhdeksään asti.

Mitkään valohoidot, yrtit, ruokavaliot, itsesuggestiot sun muut eivät auta, kun kyseessä on geneettinen unettomuus. Uskon, että nämä kemialliset lääkkeet auttavat hermosolujen välittäjäainahäiriöön.

Isänikin yritti appelassaan, siis vaimonsa kotitilalla, tehdä viisi päivää viikossa, kymmenen tuntia päivässä ruumiillista työtä. Väsyi kyllä, mutta uni ei tullut. Siis turha valhe on sekin lääkärin sanonta, että kun on tarpeeksi väsynyt, nukkuu kyllä.

Keskustelin kerran erään lääkärin kanssa ja ihmettelin, miksei kukaan tutki geneettistä unettomuutta. Sitä muuta unettomuutta, joka vaivaa jokaista joskus, on kyllä tutkittu. Vastaus oli, että geneettisen unettomuuden tutkiminen on niin vaikeaa.

Itsekään en tiedä onko se neurologi vai farmakologian erikoislääkäri, joka voisi minulle vastata, onko vika aivojen unikeskuksen hermosolujen välittäjäaineissa. Siis sen häiriötilassa.

Sama lääkeannos vuosia

Itse olen riippuvainen lääkkeistä. Ja entäs sitten! Tiedän paljon muitakin riippuvuuksia, esim. alkoholi. Jos olisin joka ilta juonut pullon viiniä, olisin varmasti jo kuollut. Tiedän ihmisiä, jotka saavat päänsäryn, elleivät juo kahvia oman annoksensa verran. Alkoholi vakituisesti unilääkkeenä käytettynä on paljon vaarallisempi ja vaatii aina suurempaa annosta vaikuttaakseen.

Minun lääkeannokseni on 15 mg Oxepamia kamomillateen kanssa iltaisin. Se ei liene niin vakavaa. En muista mitä oli ennen bentsodiatsepiineja, mutta annostus on pysynyt suhteellisen samanlaisena. Se on tärkein asia. Melatoniini kiinnostaa, vaikka tuskin se minua auttaisi.

Asian ydin on nyt se, että nukun ja elämänlaatuni on siksi hyvä. Heräilen yön aikana silloin tällöin, mutta nukahdan heti uudestaan. Pääni ei ole raskas seuraavana aamuna. Sen sijaan yksikin valvottu yö on hirveä. Silloin vasta on kurja olo, on hajamielinen ja keskittymiskyvytön.

Oma elämäni on sujunut suhteellisen hyvin. Olin kotona lasten kanssa, nyt leski ja nautin perhe-eläkettä. Uskon, että työelämä ei olisi sopinut minulle.

Oman unettomuuteni taustalla on siis vahva geneettinen kolmessa tai neljässä sukupolvessa ollut unettomuus. Olisi jo vihdoin aika, että geneettistäkin unettomuutta tutkittaisiin. Tai sitä, mihin johtaa esimerkiksi 60 vuoden jokapäiväinen unilääkitys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *